
Liljen poikasista on jäljellä enää yksi uros. Seitsemän muuta kuolivat ensimmäisen elinviikkonsa aikana minulle täysin tuntemattomasta syystä. Poikaset olivat terveen ja vahingoittumattoman näköisiä kun löysin ne yksitellen pesästä kuolleina. Näinkin voi siis käydä, mutta kuten sanoin minulla ei ole harmainta aavistustakaan mihin poikakset kuolivat.
Minulle on tullut paljon kyselyjä poikasista ja en ole edes ehtinyt kaikkiin vastata. Tällä hetkellä useamman naaraan tulisi olla tiine ja kaikkien yllätykseksi myös Kukka on paisunut ja alkaa muistuttaa ulkomuodoltaan ennemminkin limppua! Ensimmäistä kertaa voisin sanoa sen olevan varmuudella tiine. Laitan tietoja tulevista poikueista kasvatus-sivulle.
Meillä on tällä hetkellä vapaana myös 2 perle-egern kaninpoikasta. Sachsengoldeja odotan syntyväksi mahdollisesti jo tänä iltana.
Muutto degujen ja muiden eläinten kanssa sujui ihan mallikkaasti ilman katastrofeja. Poikasia näyttää vahvasti olevan tulossa edelleen ainakin kaksi poikuetta, sillä Lilje ja yllättäen myös Gaia alkavat olla mahojensa kanssa aikamoisia tumpuloita. En tiedä milloin Max on Gaian astunut, joten jää arvoitukseksi milloin poikaset syntyvät.
Myös sachsengold-naaras Ässä on nyt astutettu! Poikasten tulisi syntyä 30.9. En ole kumpaakaan vanhemmista ehtinyt vielä näyttelyissä käyttää, mutta todennäköisesti poikasista tulee näyttelytasoisia. Täytyy vain pitää kaikkien osalta peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin! Voi olla, että meillä on tänä syksynä enemmän eläinlapsia kuin koskaan aikaisemmin.
En olekaan vielä maininnut täällä meille tulleista uusista deguista! Yritän muistaa laittaa kuvia ja tietoja jokaisesta. Nimeämättömiä uusia deguja on nyt neljä kappaletta ja kaksi näistä on tuotu Tsekeistä kun olimme siellä poikaystäväni kanssa lomamatkalla. Nämä kaksi ovat sisaruksia - uros ja naaras - ja olivat luonnollisesti samassa häkissä. Tämän tuloksena naaras vaikuttaa nyt tiineeltä, mutta on kuitenkin voinut ihan hyvin. Toivotaan, että se jaksaa hoitaa poikaset hyvin. Uusin degu saapui eilen Ruotsista Thörnin Stinalta, kyseessä on nuori harmaa uros. Nyt meiltä löytyykin sitten jo kolme harmaata degua, joiden ei pitäisi olla sukua keskenään ja nyt kun saatiin uroskin joukkoihin niin ollaan jo askel lähempänä sitä, että meille syntyy poikasia värissä grey agouti.
Näin "pienenä" informatiivisena seikkana, että olen muuttamassa viikon sisällä Lahdesta Iisalmeen opiskelemaan. Pääsin opiskelemaan haluamaani alaa (hevosagrologi) ja lähden eläinlaumani kanssa valloittamaan uusia alueita. Poikasten kuljetus kuitenkin todennäköisesti onnistuu jos tarvitsee ja muutenkin tulen luultavasti näkymään joissain näyttelyissä aina mahdollisuuksien mukaan. Myös kaneja olisi tarkoitus viedä näyttelyihin jos vain mahdollista. Olen aikeissa teettää sachsengold-kaneillani poikasia loppuvuodesta, jos olet kiinnostunut niin ilmoittele! Yritän lisätä molempien kanien kuvat tänne sivuille, jotta kaikki pääsevät niitä katselemaan. Myös degunpoikasista kiinnostuneet voivat lähettää sähköpostia tai soittaakin halutessaan. Olisi hyvä tietää kuinka paljon kiinnostuneita on.
Muuton vuoksi olen joutunut ja halunnutkin luopua joistain eläimistä. Meteoriitti ja Diego ovat saaneet hyvän lemmikkikodin ja näillä näkymin myös Tofu ja Miso pääsevät tällä viikolla uuteen kotiin. Muutosta ja opiskelusta huolimatta aikeissani ei kuitenkaan todellakaan ole lopettaa deguharrastusta ja kasvatusta vaan todennäköisesti jopa aktivoitua entisetsään.
Layout © Kristiina Lehto 200726.5.2010
Kasvatus-sivulla on tietoa vapaista poikasista! Kuljetus onnistuu myös eteläiseen Suomeen, mikäli kyydin tarvitsijoita on useampi.
24.2.2010
On taas vierähtäny reilu kuukausi edellisestä kirjoittelusta. Aihetta olisi ollut kirjoittaa aikaisemminkin, mutten ole ehtinyt, jaksanut enkä saanut aikaiseksi.17.1.2010
Lilje synnytti eilen suurimman poikueen mitä meillä on koskaan ollut! 8 poikasta syntyi alkuillasta. Kaikki ovat terveitä ja voivat hyvin emo mukaanlukien. Poikaset syntyivät paljon aikaisemmin, kuin mitä olin ajatellut. Eilinen oli nimittäin vasta tiineyden 86. päivä. Tämän vuoksi poikaset ovat ehkä hieman tavallista pienempiä, mutta kuitenkin normaalin painoisia. Poikasista on vapaana 2 urosta ja 2 naarasta. Kasvatus-sivulta löytyy kuva poikueesta.30.12.2009
Laitoin Kasvatus-sivulle tietoa tulevista poikueista ja ohjeita poikasten varaajille. Tiikerililjan Kaurasta ja Timoteistä on nyt kuvat ja tiedot. Kaikki muut poikaset ovat lähteneet uusiin koteihin.31.10.2009
Liljen ja Gaian poikaset syntyivät viime viikolla peräkkäisinä päivinä, keskiviikkona ja torstaina. Gaian poikueessa on 5 poikasta, joista yksi on hyvin paljon äitinsä näköinen agouti white marked uros ja se jää kotiin. Lilje poikueessa on viisi agoutia poikasta, 3 urosta ja 2 naarasta. Molemmat poikueet ovat pitkälti varatut ja en ole vielä päättänyt jätänkö Lilje poikueesta ketään kotiin. Nimiäkään en ole vielä poikasille päättänyt. Poikaset emoineen voivat hyvin ja Liljellä on myös Aatu auttamassa lasten kaitsemisessa.1.10.2009
Poikasille on tullut erittäin runsaasti varauksia! On oikein mukava taas huomata, kuinka deguista ollaan kiinnostuneita. Onneksi minulla pitäisi tällä kertaa olla monille kiinnostuneille tarjotakin jotain muuta kuin ei-oota. Tällä hetkellä Gaia painaa noin 340g ja Lilje noin 280g. Gaian paino on siis noussut melkein 100g:lla. Toivotaan, että molemmille tulee isot poikueet ja kaikki menee nappiin! Liljen laskettu aika on noin 20.10. joten sillekin ehtii vielä tässä välissä kertyä melko paljonkin painoa lisää. Aivan tiineyden lopussa se todennäköisesti painaa jo yli 300g.15.9.2009
Taas on kohta kuukausi vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta :) Hirveästi on ehtinyt tapahtua tässä välissä.20.8.2009
Näyttää vihdoinkin siltä, että meille olisi tulossa poikasia! Hankittuani viimeisen vuoden aikana roppakaupalla uusia nuoria naaraita on poikastelukin saanut tuulta siipiensä alle. Yhtäkään poikuetta meillä ei tänä vuonna ole vielä ollutkaan, mutta hyvässä lykyssä meillä syntyy tämän vuoden puolella jopa neljäkin poikuetta! Sandra ja Lilje ovat olleet nyt hieman alle 4 viikkoa tiineenä, joten vielä on matkaa mentävänä. Aniisin Aatu astui tänään. Aatu elelee tällä hetkellä oikean akkalauman kanssa, sillä samassa häkissä on neljä naarasta ja Aatu. Siinä on miehellä jo vähän pitelemistäkin ;)
Kuvat ja tekstit © Jenni Korhonen 2004 - 2008